Kehitetään arkiliikunnan edellytyksiä – arvokasta vapaaehtoistyötä ei saa menettää

Suomen Olympiakomitea julkaisi liikunnan ja urheilun eduskuntavaalitavoitteet elokuun lopussa Olympiastadionilla. Liikkumattomuuden kustannukset yhteiskunnalle ovat yli 3 miljardia euroa vuodessa. Liian vähäisen liikunnan kustannukset ovat kasvussa, koska väestömme ikääntyy ja lapset liikkuvat liian vähän. Olympiakomitea on nostanut viisi kärkiteemaa eduskuntavaaleihin: edellytyksiä liikunnalle ja urheilulle, liikettä arkeen, mielekäs liikuntaharrastus jokaiselle lapselle, yhteisöllisyyttä seuroissa ja menestystä ja elämystä.

– Nyt on aika satsata liikuntaan ja urheiluun ja luoda sitä kautta elinvoimaa koko maahan. Suomella ei ole varaa unohtaa liikuntaa ja urheilua, koska siihen sijoitetut resurssit kertaantuvat moninkertaisina hyötyinä koko yhteiskunnalle, kertoi Olympiakomitean puheenjohtaja Jan Vapaavuori teemojen julkistustilaisuudessa.

Vahvistetaan rahoitusta ja rakenteita
Liikunnan ja urheilun rahoitus tulee turvata pitkäjänteisesti. Liikunnallisen elämäntavan rahoitusta tulisi lisätä poikkihallinnollisesti STM:n, LVM:n ja YM:n hallinnonaloille. LVM:n ja YM:n osalta rahoitusta tulisi lisätä kävelyn, pyöräilyn ja ulkoilun edellytysten parantamiseksi. Liikunnan osaamista tulee edelleen kehittää varhaiskasvatuksen, terveydenhuollon ja opetusalan koulutusohjelmissa. 

Kehitetään Liikkuvat-kokonaisuutta ja arkiliikunnan edellytyksiä
Liikkuvat kokonaisuutta (Liikkuva varhaiskasvatus, Liikkuva koulu, Liikkuva opiskelu, Liikkuva aikuinen, Liikkuva perhe ja Ikiliikkuja) tulee jatkaa edelleen, kehittäen suuntaan jossa erityisetsi liikkumattomattomat tavoitetaan. Kehittämisessä meidän tulee kuunnella kentän ääntä, mitä varhaiskasvatus tai koulumaailma tarvitsee, unohtamatta sote-puolta. STM:n ja OKM:n välistä yhteistyötä tulee lisätä sekä autetaan kuntia ja hyvinvointialueita rakentamaan liikuntaneuvonnan palveluketjuja hallintotasojen välille.

Kehitetään Harrastamisen Suomen mallia
Harrastamisen Suomen mallin tavoitteena on mahdollistaa jokaiselle lapselle mahdollisuus harrastaa koulupäivän yhteydessä. Kokoomusnaiset ovat aktiivisesti vieneet eteenpäin yhdenvertaisista harrastusmahdollisuuksista. Malli on jo nyt tavoittanut Suomen kunnista jo lähes 90 prosenttia ja sen käyttöönotto on ollut tehokasta. Harrastamisen Suomen malli tulee vakiinnuttaa ja kirjata osaksi nuorisolakia.

Tuetaan liikunnan kansalaistoimintaa
Liikunnan kansalaistoiminta on Suomen suurin kansanliike: seuratoimintaan osallistuu peräti 1,8 miljoonaa suomalaista. Vaikkakin seura- ja yhdistystoiminta perustuvat vapaaehtoisuuteen, niin ne työllistävät myös merkittävät määrän liikunnan ja urheilun asiantuntijoita. Seurojen ja yhdistysten rahoituspäätökset tulisi mahdollistaa 2-4 vuodeksi kerrallaan sekä nuorten kesätyöseteliä tulisi jatkaa.

Edistetään huippu-urheilua
Suomalaisille huippu-urheilun merkitys ja arvokisoissa menestyminen ovat merkittävä asia. Urheilulla luodaan esikuvia, jotka aktivoivat liikkumaan. Huippu-urheilu lisää työllisyyttä, vaikuttaa positiivisesti Suomi kuvaan sekä edistää elinkeinopolitiikkaa.

Haastamme eduskuntavaaliehdokkaita mukaan hyvinvoinnin, liikunnan ja urheilun lähettiläiksi kohti terveempää Suomea.

Suomen Olympiakomitean eduskuntavaalitavoitteet https://www.olympiakomitea.fi/uploads/sites/1/2022/08/aa33ed3d-liikunnan-ja-urheilun-eduskuntavaalitavoitteet.pdf