Innosta ja innostu

Viikonloppuna yritysjohtaja Petteri Kilpinen oli puhumassa Kaukalopallo- ja Ringetteliiton  jäsenseuroille yhteisöllisyydestä ja innostavasta ilmapiiristä. Petteri on viiden pojan isä ja viikossa on parhaimmillaan 32 lähtöä treeneihin lasten kanssa. Hän ei koe tätä rasitteena vaan automatka on lasten kanssa yhdessä vietettyä aikaa, jolloin vaihdetaan päivän kuulumisia.

Urheilu on menettänyt ääntään viime vuosina. Yksi syy on siinä että toimintaa on jatkettu samalla intensiteetillä, eikä huomioitu riittävää kehitystä. Olemme tulossa erinomaisuudesta kohti hyvää tasoa. Toinen syy on se että miten me itse puhumme urheilusta. Teemme vapaaehtoistyötämme intohimolla ja rakkaudella, mutta samaan hengenvetoon syytämme ympäristöämme siitä miten huonosti meillä menee. Käytännössä me sahaamme omaa jalkaamme, eikä kasvu ja kehitys ole mahdollista. Kolmas asia johon me sorrumme usein on että kyllä se JOKU muu ottaa tämän vastuulleen. Tähän on vain yksi hyvä lääke: Tee se itse! Ylpeydellä, Innolla ja Intohimolla! Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä että yhden ihmisen pitäisi kantaa koko kuorma, vaan jakaa tehtävisä jokiasen osaamistason ja halun mukaisesti. Neljäntenä huomiona on se, että me käytämme vain osan meidän kyvyistämme. Potentiaalia olisi neljä kertaa enemmän jos me vain haluaisimme tarttua siihen.

Itse olen elänyt aikakautta, jolloin vapaaehtoistyö ja kansalaistoiminta oli arvo ja itsestäänselvyys. Vanhemmillani oli luontaista osalllistua seuratoimintaan. Kokoonnuimme säännöllisesti eri seuraihmisten luona viettämässä vapaa-aikaa ja suurin osa omista ystävistäni tulivat myös urheiluseuran sisältä. Meidän Porin Tarmon Taitoluistelijoilla oli oma kulttuuri ja me elimme ja hengitimme sitä yhdessä. Vaikka jäällä me luistelijat kilpailimme toisiamme vastaan niin vapaa-ajalla niin me luistelijat kuin vanhemmat teimme talkootöitä yhdessä seuran eteen.

Ikuiset riitelyt seurojen sisällä heijastuvat lapsiin ja nuoriin. Seuroissa tulisi ottaa kantaa enemmän prosesseihin eikä kohdistaa asioita ihmisiin. Kilpinen korosti omassa esityksessään myös sitä että palaute tulee antaa heti ja sen tulisi olla jotain muuta kuin yltiö postiviista tai negatiivista. Kukaan ei kehity siitä että sanoo hyvä tai huono. Jäsennelty palaute antaa eniten ja sen perusteella pystyy kehittämään omaa toimintaansa.

Vaikka seuratyö perustuukin lähes 100 % vapaaehtoitoimintaan niin vastuussa olevilta luottamushenkilöiltä odotetaan vastuiden mukaista toimintaa. Suunniteltu ja johdonmukainen toiminta auttaa kasvamaan ja kehittymään. Muista positiivinen  lopetus kaikissa tilanteissa. Näin asiat eivät jää kolkuttamaan takaraivoon kun suljet hallin oven lähteäksesi kotiin.

#tehtävänanto #vastuunotto #palautteenanto #ylpeys #intohimo #innokkuus #yhteisöllisyys #vapaaehtoisuus

Kiitos @PetteriKilpinen kun annoit minulle voimaa tähänkin viikkoon!

Jätä kommentti