Kiitos äänestäjille ja tukijoukoille

Kampanja on ohi ja nyt on tulosten arvioinnin paikka. Ensikertalainen jäi vielä varalle, mutta ei anneta sen lannistaa. Tekemistä on riittänyt tähänkin asti liikunnan olosuhteiden parissa, vaikka en ole vielä yhdessäkään lautakunnassa istunut. Toiset kutsuvat minua elämänmyönteiseksi duraceliksi, jolta energia ei lopu. Katsotaan aukeaako ovet lautakuntiin ja sitten laitetaan taas homma täysille.

Kiitos tukijoukoille ja äänestäjille. Duracelihan ei tähän hyydy, vaan neljän vuoden päästä on uudet vaalit. Sitä ennen moni asia muuttuu Hyvinkäälläkin, enkä aio kehitystä seurata sivusta vaan olla aktiivisesti mukana.

HyPon naiset pääsi tänään finaaliin ja voimistelun suurtapahtuma Hyvinkää Cup on myös pääsiäisen jälkeen.  Huhtikuussa kohtaamme siis Martinhallissa ja kannustamme paikalliset urheilijat mestaruuteen!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *