Myöhään ulkona

On ollut mielenkiintoista käydä keskustelua aiheesta myöhään ulkona, sillä toisille klo 20.00 on myöhään kun taas toisille se tarkoittaa klo 24.00. Mihin aikaan teini-ikäisen pitäisi sitten olla kotona arki-iltoina tai viikonloppuisin?

Etelä-Euroopassa perhe ruokailee klo 21.00,  kun meillä taas päivällinen on jo klo 17.00. 20 vuotta sitten koirat ulkoilutettiin puoli yhdeksän uutisten jälkeen kun nyt se on valunut kymmenen uutisten jälkeen. Osalla nuorista harjoitukset päättyvät arki-iltoina klo 21.00, jolloin perhe ruokailee vasta tämän jälkeen. Nämä aikataulut ovat hyvin yksilöllisiä ja perustuvat perheiden sisäisiin aikatauluihin.

Oleellista on se että jokainen nuori jaksaa käydä koulussa, harrastuksissa ja viettää aikaa kavereiden kanssa. Mikä on riittävä yöni on jälleen kerran yksilöllinen. Jos äiti tai isä on väsynyt niin se ei tarkoita sitä että lapsi on myös väsynyt. Tässäkin asiassa nuori joutuu aikatauluttamaan omaa päivärytmiään jo hyvin aikaisessa vaiheessa. Sunnuntain Aamupostissa muutama nuori kirjoitti siitä että koulua kannattaa käydä elämää ja tulevaisuutta varten ja vähentää keskustassa notkumista.

Meillä myöhään on monesti perustunut siihen kun tulee pimeä ja kaupat menevät kiinni. Nyt kauppakeskuksien tai markettien myöhempi aukioloaika on edesauttanut sen että Hyvinkään Prisman aulassa tai parkkihallissa voidaan hengailla klo 23.00 asti. Onko tämä sitten tarkoituksenmukaista? Ei minun mielestäni. Paljon parempi olisi että meillä olisi paikkoja K-12 ja K-16, jossa nuoret oppisivat etelä-euroopplaisen tavan viettää yhdessäoloa tanssien.

20 vuotta sitten oli K-16 discoja, joihin nuoret kokoontuivat perjantaisin ja lauantaisin. Missä ne nyt ovat? Pelkkä nuorisotila ei palvele tätä tarkoitusta, koska nuorisomme haluavat tanssia ja viettää aikaa samalla tavalla ystäviensä kanssa kuin me aikuiset. Kun nuoret oppisivat mahdollisimman aikaisin sen kulttuurin että ilman alkoholiakin voi olla hauskaa niin se auttaisin rakentamaan parempaa suomalaista yhteiskuntaa ja samalla parini meidän maineemme ulkomailla.

Hyvinkäältä varmasti löytyisi K-16 paikka, jos me vanhemmat ja yrittäjät tätä haluamme.

 

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.